Ignooraamisen on loputtava

Eilen Narinkkatorilla järjestettiin tapahtuma Kiusaaminen ei ole vitsi. Tapahtuman fokus oli koulukiusaamisessa, mutta tämä tärkeä aihe leikkaa läpi yhteiskuntamme aina päiväkodista vanhainkotiin. Meidän on tehtävä kaikkemme, että kiusaamiseen puututaan.

Kiusaamista ei ole vain huutaminen, some-haukkuminen ja fyysisesti päälle käyminen. Yksi julmimpia kiusaamisen muotoja on toisen ignooraus ja huomiotta jättäminen ja sitä kautta toisen vaientaminen.

Huomiotta jättämistä tapahtuu myös nyt politiikassa. Kun osa ihmisryhmistä jätetään yhteisten asioiden ulkopuolelle, syntyy vastareaktio, en äänestä. Kun me poliitikot puhumme uusista rakennushankkeista ja kaavoituksesta, arjen toimeentulon kanssa kamppailevaa asia ei kiinnosta. Hän miettii, mistä saada ruoka- tai vuokrarahat ja mistä seuraava työpätkä. Myös niiden, jotka eivät jaksa pitää ääntä, ääni on saatava kuuluviin. Monet järjestöt tekevät tätä arvokasta työtä.

Viime nuorisolautakunnan kokouksessa vieraillun Ruuti-ryhmän nuoret kertoivat olevansa kaupungin palveluiden suurkuluttajia. Heillä on tietämystä, mikä kaupungissa toimii ja mikä ei, paljon enemmän, kuin diplomi-insinöörillä, joka ei ole tarvinnut kaupungin palveluita välttämättä lainkaan vuosiin. Tämä oli hyvä esimerkki siitä, miten ignooraamme ajattelemattomuuttamme tärkeitä kokemustiedon välittäjiä, omia nuoriamme! Aivan liian usein saamme lukea myös kertomuksia siitä, miten lastensuojelun asiakkaana olleiden lasten ääni ei ole kuulunut heitä koskevissa asioissa riittävästi.

Myös nyt käytävissä vaaleissa on nähtävissä osin tietoista ja tiedostamatonta huomiotta jättämistä. Vihreät ja Kokoomus ovat tehneet täällä Helsingissä kuntavaaleista pormestarivaalit. Erilaisissa tilaisuuksissa ignoorataan eikä kutsuta paikalle kaikkia demokratian sotureita ja pormestariehdokkaita. Viesti on huolestuttava. Jos jo nyt vaaleja käytäessä ei osata ottaa kaikkia toimijoita huomioon, kun ollaan suurennuslasin alla, mitä se on vaalien jälkeen?

Yhteistyökykyä osoittaisi, jos puolueet yhteisesti pitäisivät huolen, että kaikkien ääni tulisi kuuluviin erilaisissa vaalitilaisuuksissa. Muuten vaarana on, että yhä suurempi joukko jää päätöksenteon ulkopuolelle. Jos kiusaamiseen ei puututa rakenteissa, miten siihen pystytään puuttumaan ruohonjuuritasolla? Tässä myös omalla puolueellani on peiliin katsomisen paikka.

Hyvä terveydenhoito kuuluu kaikille

Laskettelurinne Ranskassa. Tunnen, kuinka suksi lähtee alta. Kipua kädessä, mutta nousen ylös ja saan suksen jalkaan miesystäväni auttamana. Rinne alas ja hissillä takaisin ylös. Kädessä tuntuu jomotusta. Ylhäällä kurkkaan, että onko tullut mustelma. Repeytyneestä hihasta pilkottaa haava aina luuhun saakka. Perkele. Eihän tässä näin pitänyt käydä.

Seuraa matka alas ensiapuun ja helikopterilla lähimpään sairaalaan leikkauspöydälle. Missään vaiheessa kukaan ei kyseenalaista hoitoani.

Ranskankielen opinnoista on jo tovi, eivätkä paikalliset hoitajat ja lääkäri osaa kunnolla englantia. Välillämme on kielimuuri, mutta erotan sieltä täältä rohkaisevia hymyjä ja kannustavia sanoja. Leikkauksen jälkeen minulta kysellään vointia ja tarjotaan kipulääkettä. Sairaanhoitaja mittailee parin tunnin välein verenpainetta ja pulssia.

Sairaalasängyssä maatessani vieraassa maassa ulkomaalaisena, huolen ja huolenpidon keskellä, mieleeni nousee kuntavaalikoneessa esitetty kysymys paperittomien oikeudesta hoitoon. Kysymys tuntuu nyt itse avuttomana maatessani kylmältä, epäeettiseltä ja julmalta.

Kuka tahansa meistä, missä tahansa voi tarvita hoitoa tai joutua onnettomuuteen. Missään vaiheessa kukaan ei kysynyt minulta papereita. Jo keskustelu siitä, että pitäisikö olla papereita vai ei, luo turvattomuutta ja epäluottamusta. Oikeus hoitoon on ihmisoikeus, eikä sitä pitäisi lähteä kyseenalaistamaan.

Suomi on maa, jossa aina on pidetty tärkeänä toisista huolehtimista ja välittämistä. Huolehtiminen ja välittäminen lisää luottamusta, mikä on kansakunnan yhtenäisyyttä ylläpitävä liima. Huolehtiva Suomi on osa sitä suomalaisuuden ideaa ja tulevaisuutta, jota haluan olla edistämässä. Kaikista on pidettävä huolta oli papereita tai ei.

26.3.2017 US

Uskonnonvapaus on tasa-arvoa Jan Vapaavuori

Pelolla hallitseminen on yksi vallankäytön keinoista. Uhkakuvien maalailu turvattomuudesta ja pelkojen toteutumisesta. Nyt keskustelusta on unohtunut, että mahdollisuuksien tasa-arvolla nimenomaan ehkäistään ja torjutaan radikailisoitumista.

Edesmennyt suuresti arvostamani Jyväskylän yliopiston yleisen historia professori Juha Sihvola kirjoitti kirjan “Maailmankansalaisen uskonto”. Jokaisen päättäjän tulisi lukea tämä teologisen tiedekunnan pääsykoekirjanakin ollut teos.

Kirjassa käsitellään niin suvaitsevaisuuden ja uskonnonvapauden historiaa sekä vakaumusten tasa-arvoa tänään. Onpa kirjassa luku omistettu myös uskonnollisille ja poliittisille konflikteille.

Kirjan timanttinen ydin on intialaissyntyisen taloustieteen nobelistin Amartya Senin ja Martha Nussbaumin kehittämä toimintakykymenetelmä. Teorian valossa voi pohtia suvaitsevaisuuden, uskonnonvapauden ja vakaumusten tasa-arvon ongelmia.

Nussbaum katsoo, että uskonnoilla on yhteisen hyvän kannalta myönteisiä seurauksia, kuiten yhteisöllinen solidaarisuuden vahvistaminen, kulttuuriperinteen välittäminen, moraalikasvatuksen tukeminen ja taiteellisen inspiration innostaminen.

Nussbaumin mukaan inhimilliseen kukoistukseen ja hyvinvointiin kuuluu olennaisesti omantunnon kykyjen kehitys. Yhteiskunnan poliittisen vallan on siksi tuettava ja suojeltava näiden kykyjen kehitystä. Hän pitää kiinni Rawlsin tavoin julkisen vallan neutraliteetista, siten ettei se syrji mitään vakaumusta, vaan kaikkia on tuettava.

Kuten kaikissa, myös kristinuskossa on fundamentalisteja ja radikaaleja, mutta myös maltillisia liikkeitä. Näen, että Suomessa olisi erityiset edellytykset juuri maltillisen ja suvaitsevaisen ja länsimaisen islamin kasvulle ja vahvistumiselle. Islamissa ei ole tapahtunut vielä samanlaista reformaatiota, mikä tapahtui kristityssä maailmassa 500 vuotta sitten Martti Lutherin toimesta.

Kaikkia uskonnollisia toimijoita sitoo Suomessa samat lait ja pelisäännöt. On selvää, että taloudelliset kytkökset ja rahoituskanavat tulee selvittää ennen rakennusluvan myöntämistä. Myös Nussbaum asettaa julkiselle uskonnolle rajoituksia. Näitä ovat käytännöt, jotka määritellään rikollisiksi sekä yhteiskunnassa vallalla olevat moraalisäännöt. Väärinkäytöksiin tulee puuttua, mikäli niitä ilmenee. Keskusteluun toivoisin silti myös muita näkökulmia, kuin pelottelun.

Julkisen elämän sekularisointi ei ole onnistunut ratkaisu vakaumusten tasa-arvon näkökulmasta. Toimintakykyteorian valossa myös poliittinen tasa-arvo edellyttää, että julkinen valta takaa jokaiselle reilun mahdollisuuden inhimillisten kykyjensä kehittämiseen eli uskonnonvapauden sen laajassa merkityksessä. Eri uskontojen edustajilla tulisi olla oma hengellinen koti. Mitä on kansainvälisyys ilman monikulttuurisuutta ja -uskontoisuutta? Katson, että poliittisen vallan olisi ennemminkin tuettava eri uskontoja, kuin rajoitettava ja mustamaalattava niitä provokatiivisiksi.

 

16.3.2017 US

Helsingin valtapuolueilla johtajuus hukassa

Kuten Suvi-Anne Siimes tänään Helsingin Sanomissa kirjoittaa “nyt ehdolla olevat ihmiset tulevat vastaamaan vain oman kuntansa asioista”. Hän jatkaa, että “demokratian ydin on sopimisessa”. En voisi olla Siimeksen kanssa enempää samaa mieltä.

Sen sijaan Helsingissä valtaapitävien puolueiden pormestariehdokkaat, jotka esiintyivät tänään HSTV:ssä, eivät näe omassa kaupunkipolitiikassaan mitään kritisoitavaa. Keskustelussa huomio yritettiin viedä sivuraiteille ja harrastaa menneen maailman vastakkainasettelua. Yksikään ehdokkaista ei, Haatainen (SDP), Vapaavuori (Kok.) eikä Sinnemäki (Vihr.) esittänyt mitään ratkaisuja tai kantanut vastuuta kaupunkimme nykytilasta.

Kaupunkilaiset ovat huolissaan eriarvoistumisesta, asuntopulasta, elämisen kalleudesta, homekouluista sekä julkisten varojen holtittomasta käytöstä, mitä olemme saaneet seurata Länsimetron kohdalla.

Syyttelyn ja vastakkainasettelun sijaan tarvitsemme pormestarin, jolla on kykyä ja taitoa tehdä yhteistyötä, rakentaa siltoja ja katsoa asioita laajasti.

Helsinki on Suomen veturi, koko muu Suomi tarvitsee Helsinkiä ja me helsinkiläiset tarvitsemme muuta Suomea mm. lähiruuan, energian ja luonnonvarojen osalta.

Keskustan pormestariehdokas Laura Kolben sanoin: “Tarvitsemme Helsinkiin ja maahamme muutoinkin lisää sopimista ja yhteistyötä ja voimavarojen laittamista yhteisten ongelmien ratkaisemiseen”. Pormestariehdokas Kolbe osoittaa juuri sen kaltaista vastuunkantoa ja johtajuutta, mitä tähän kaupunkiin nyt kipeästi tarvitsemme.

 

Julkaistu US 7.4.2017

Eivätkö yhdenvertaisuus ja luontoarvot olekaan Vihreille tärkeitä?

Sosiaalisessa mediassa on helppo kärjistää ja hyökätä toisia vastaan. Paljon vaikeampaa on rakentaa yhteistyötä ja siltoja. Ihmetellen luin Vihreiden Emma Karin avautumista, kaupunkilaisten eriarvoistamista sekä luontoarvojen vähättelyä.

Keskustalaisille luontoarvot ovat tärkeitä. Alkiolaiseen ajatteluun kuuluu, että ympäristö jätetään tuleville sukupolville vähintään yhtä hyvässä, ellei paremmassa kunnossa, kuin se itse on saatu. Edistämme uusiutuvia energiamuotoja ja olemme täällä Helsingissä taistelleet hiilenmustaa energiapolitiikkaa vastaan vuosia ja puolustaneet muun muassa Keskuspuistoa.

Yksi ehdokkaistamme on lintuharrastaja. Olisi olettanut, että jos luontoarvot ovat tärkeitä, hänen ajamansa ideat otettaisiin ilolla vastaan, eikä haastettaisi riitaa ja vastakkainasettelua.

Me täällä sisarpuolueessa otamme ilolla vastaan yhteistyökumppanit Helsingin virkistys- ja puistoalueiden pelastamiseen, uusiutuvien energiamuotojen edistämiseen sekä elinkaariajattelun lisäämiseen muun muassa hankinnoissa.

Juuri tämänkaltaisen politikoinnin takia, jota Kari harrastaa, ihmiset vieraantuvat päätöksenteosta ja päättäjistä.

Hienoa, että Helsingissä tehdään luonnonsuojelukampanjaa! Saisi tehdä enemmänkin! Olkoon Helsinki veturina tässäkin asiassa ja esimerkkinä!

Toinen keskustalaisia ja vihreitä erottava tekijä näyttää olevan myös käsitys ihmisarvosta. Keskustalaisuudessa ehdotonta on ihmisarvon kunnoitus ja yhdenvertaisuus. Ajattelulle on vierasta kaupunkilaisten eriarvoistaminen, kuten Kari tekee. Meillä ei ole “tavallisia helsinkiläisiä” tai “ei tavallisia helsinkiläisiä”. Kaikki ovat yhtä arvokkaita kaupunkilaisia!

 

Julkaistu US 4.3.2017

Rakkaudesta Helsinkiin

Kuva

Maailman muuttuessa ympärillä nopeasti, tarvitsemme pieniä ja suuria kiinnekohtia lähiympäristössämme. Kaupungissa puistot ja rannat ovat niitä paikkoja, missä käydään läpi elämän käännekohtia ja joihin liittyy vahvoja muistoja. Ihminen tarvitsee juuret.

Sydämeni kylmeni, kun luin ensimmäisen kerran Mechelininkadun remontista. Kauniit puut, jotka ovat yksi elävimpiä muistoja lapsuudestani, olisivat pian poissa. Oloa voisi verrata metsähakkuuseen toisessa ympäristössä. Mietin, miksi muutaman puun kaataminen sai oloni niin haikeaksi, kunnes tajusin, että kyse on tärkeästä kiinnekohdasta menneisyyden ja nykyisyyden välillä; osa identiteettiäni, osa kotiseuturakkauttani.

Kotiseuturakkaudesta kertoo Stadin slangi ry:n toiminnan suosio, erilaiset kaupunginosayhdistykset ja some-ryhmät. Vaikka elämme globaalissa maailmassa, lähipiirin ja lähiyhteisön merkitys ei ole vähentynyt, päinvastoin, yhteisöllisyyttä ja lähipiirin merkitystä, paikallisuutta, korostetaan nyt myös yhteiskunnan rakennemuutoksissa.

Oman kotisaareni paikallisyhdistys, Lauttasaari-Seura, tekee tiivistä yhteistyötä saaren eri toimijoiden kanssa. Vastaavia seuroja on muissakin kaupunginosissa. Välillä mietin, mitä se paljon kaivattu lähidemokratia on tässä kaupungissa? Saaremme kotiseutuyhdistys on toiminut yhteisenä äänitorvena kaupungin suuntaan, laatinut kannanottoja, kerännyt adresseja, järjestänyt keskustelutilaisuuksia ja kutsunut päättäjiä tutustumaan niin päiväkotitilanteeseen kuin koulutilojen vähyyteen sekä ottanut vahvasti kantaa viheralueiden säilyttämisen puolesta.

Silti tuntuu, että viestit jäävät välillä täysin kuulematta. Esimerkiksi saarelaiset ovat Lauttasaari-Seuran äänellä ottaneet kantaa Lohiapajalahden kaavaan, ettei satama-alueita myllättäisi ja rantaa rakennettaisi tukkoon. Kuten Lauttasaaren Keskustaseurakin jo vuosien ajan, myös Lauttasaari-Seura kannanotossaan, nostaa huolen jo nyt riittämättömistä peruspalvelusta; liian vähäisestä määrästä päiväkotipaikkoja, koulu- ja urheilutiloja.

Paikallisyhdistysten kannanotot ovat lähidemokratiaa parhaimmillaan, kaupunkilaisten ääni, joka tulisi ottaa huomioon päätöksiä tehtäessä. Paikallisuus, kotiseuturakkaus tulisi nähdä Helsingissä voimavarana. Se, että saa vaikuttaa lähiympäristöön ja sen viihtyvyyteen on myös tärkeä hyvinvointia lisäävä tekijä. Hyvinvoivat kaupunkilaiset myös sitoutuvat ympäristönsä hoitamiseen ja vaalimiseen. Kaupunginosayhdistykset ovat keskeisessä roolissa myös ihmisten aktivoimisessa ja jopa yksinäisyyden ehkäisemisessä.

Kaupunginvaltuutettujen tulisikin kuunnella kaupunkilaisten ääntä ja nähdä kaupunginosayhdistykset yhteistyökumppaneina ja päätöksentekoa helpottavina, ei häiriköivinä toimijoina. Keskiviikkona nähdään, miten saarelaisten ääni kuuluu kaupunginvaltuustossa.

 

Lauttasaaren monimuotoisuus säilytettävä

Nyt esitetty yleiskaava muuttaa Lauttasaaren ilmettä entistä enemmän asutuskeskittymän suuntaan. Lauttasaaren Keskustaseura esittää huolensa, että saaren monimuotoisuus on häviämässä. Erityisen huolissamme olemme työpaikkojen säilyvyydestä ja yritystoiminnan mahdollisuuksista. Jo nyt pieni- ja keskisuurten yrittäjien mahdollisuuksia saarella rajoittavat sopivien hinta-laatu -suhteen omaavien tilojen saatavuus. Osa yrityksistä onkin joutunut siirtämään toimintansa pois saarelta. Tällä on suoranaisia heijastuksia myös ravintolapalveluihin. Monelle ravintoiloitsijalle lounaspalvelu on tärkeä osa liiketoimintaa.

Myös saarelaisille on tärkeää, että arkipäivän palveluita on mahdollisimman kattavasti eri puolella saarta käytettävissä. Tähän saakka olemme voineet hoitaa melkein kaikki asiat saarella. Erityisesti, jos saarelle kaavailujen ehdotusten mukaisesti asutetaan lisää väkeä, olisi vähintään toivottavaa, että nykyiset palvelut lisääntyisivät tai pysyisivät samana. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että kaupungin suunnitelmissa Lauttasaari nähdään hiljaisena asumislähiönä. Me haluamme, että monimuotoisuus säilyy tulevaisuudessakin.

 

Julkaistu Helsingin Uutiset 23.3.2016

Kuntien hankintaosaamisessa parannettavaa

Välillä kuulee, miten EU:ta tai hankintalainsäädäntöä syytetään epäonnistuneista hankinnoista.

On totta, että hankintajuridiikassa on omat ongelmansa, mutta olisi väärin ajatella, että hankinnoista päättävät olisivat täysin voimattomia haasteiden edessä.

Myöhemmin tänä vuonna voimaan astuva uusi hankintalaki tuo hankintoihin kauan kaivattua tehokkuutta ja joustavuutta muun muassa uusien hankintamenettelyiden johdosta. Esimerkkinä mainittakoon mm. innovaatiokumppanuusmenettely, jossa hankintayksikkö kilpailuttaa idean kehittävän tahon, jonka jälkeen hankintayksikkö voi tehdä kyseisen tahon kanssa sopimuksen idean tuotannosta.

Jo käytössä oleva elinkaarimalli on myös toimiva vaativien rakennushankkeiden toteuttamisessa. Elinkaarimallissa palveluntuottaja vastaa suunnittelun ja rakentamisen lisäksi myös kohteen huollosta ja ylläpidosta ja monesti tuottaa lisäarvoa tuottavia palveluita. Menettely toimii riskienhallintamekanismina ja monesti sopimus sisältää myös rahoituksen. Elinkaarihankkeilla pyritään saamaan myös rakennusten korjausvelka hallintaan ja taata pitkäjänteinen ennakoiva rakennusten ylläpito.

Vastauksena pk-sektorin kilpailuedellytysten parantamiseen on hankintojen pilkkominen osiin. Hankintamenettelyt myös sähköistyvät, mikä lisää prosessien tehokkuutta. Uudessa hankintalaissa tarjousten valintaperusteena tulee lähtökohtaisesti käyttää kokonaistaloudellista edullisuutta ja hankintayksikkö voi hinnan ohella määritellä laatukriteereiksi niin sosiaalisia- kuin ympäristökriteerejä.

Hankintojen avulla voidaan aikaansaada myös merkittäviä säästöjä pitkällä- ja lyhyellä tähtäimellä, kuten esimerkiksi yhdistelemällä kuljetuskilpailutuksissa koulu-, vammais-, lääke- ja henkilöliikennekuljetuksia.

Kustannustehokkailla ja onnistuneilla hankinnoilla on mahdollista kohdentaa verorahoja tehokkaammin, ylläpitää ja parantaa palveluiden laatua ja vaikuttavuutta. Hankintaosaamiseen panostaminen ja yhteistyö hankinta-asiantuntijoiden kanssa maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin.

Julkaistu Suomenmaassa 4.3.2016

Tavoitetaanko avuntarvitsijat?

Eriarvoisuus on kasvanut yhteiskunnassamme. Työttömyys on lisääntynyt tiukan taloustilanteen vuoksi. Nuorisotyöttömyyden lisäksi myös vanhempien työttömyys heijastelee lapsiin ja nuoriin. Harrastuksista on karsittava. Työttömien vanhempien lapsi joutuu muita helpommin kiusatuksi.

Työ- ja opiskelupaikkojen puute irtaannuttaa nuoret yhteiskunnan rakenteista. Ei siis ole ihme, että yhä useampi nuori kokee olonsa toivottomaksi ja tulevaisuutensa epävarmaksi. Vaikka itsellä asiat olisivat hyvin, ystävien tilanne huolestuttaa. Toista on naapurimaassamme Norjassa. Siellä ollaan huolissaan nuorista, joista 20 prosenttia keskeyttää peruskoulun siirtyäkseen työelämään. Työttömyyttä ei käytännössä ole, ja opiskelupaikkoja löytyy halukkaille.

Sen sijaan Suomessa tilanne on kiristynyt vuosi vuodelta. Meillä korkea koulutuskaan ei takaa työpaikkaa. Huomiota on herättänyt myös lisääntynyt katuväkivalta. Nuoret, jotka eivät saa kodissa ja koulussa hyväksyntää, oirehtivat. Väkivalta on lisännyt pelkoa myös lasten ja nuorten keskuudessa. Pelätään liikkua yksin illalla harrastuksista kotiin. Myös vanhempien huoli oman nuoren turvallisuudesta on kasvanut.

Nyt jos koskaan on tilausta kirkon etsivälle diakonia- ja nuorisotyölle. Tuoreet tilastot kuitenkin laittavat pohtimaan, onko kirkon työn kohdentamisessa mennyt jokin vikaan. Diakonian asiakaskontaktit ja asiakasmäärät ovat viime vuosina vähentyneet. Eikö kirkon työ kohtaa apua tarvitsevia perheitä ja nuoria?

On aika koota osaajat yhteen ja miettiä, miten saamme nuoremme sitoutettua opiskeluun, työhön ja harrastuksiin. Miten annamme heille vastuuta ja osallistumisen mahdollisuuksia? Asiaa ei ratkaista strategiapapereilla tai kauniilla juhlapuheilla. Vastuu nuorista on meillä aikuisilla, työnantajilla, oppilaitoksilla ja harrastusseuroilla.

Salon yrittäjät järjestivät tänä kesänä jokaiselle 16–18-vuotiaalle kesätyön. Helsinkiin kaivataan vastaavanlaista voimannäytettä ja asennetta nuorten tukemiseksi.

 

Julkaistu Kirkko ja Kaupunki -lehdessä 13.10.2014